Monday, October 3, 2022

Esittely / Introduction


Tervetuloa! (in English below)

Ajattelin, että olisi hyvä kirjoittaa jonkunlainen esittelyteksti, sillä vaikka "yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa", niin näissä puuhissa asioiden sanoittamisella ja keskustelulla on valtava merkitys.

Olen 32-vuotias domme. Tässä kohtaa pitäisi varmasti osata kertoa että milloin ja miten kaikki alkoi, mutta mun on aika vaikea vastata tuohon. Se kävi niin varkain, askel askeleelta 😉. Olen aina tiennyt että dominoivat miehet ei ole mun juttu ja pitänyt itseäni parikymppisenä hyvinkin vaniljana. Iän, kokemuksien ja sopivien kumppaneiden myötä minulle on kuitenkin valjennut että subipojat on mun juttu 😘.

Rakastan psykologista dominointia ja todellista henkistä yhteyttä. Olen erittäin kiinnostunut subipoikien ajatuksista ja olen todella onnellinen siitä että olen tutustunut moneen subiin. Subipoikien mielen maailma ei koskaan lakkaa kiehtomasta mua. Arvostan erityisesti kommunikointitaitoa, joten omien ajatusten sanoittaminen ja niiden pohtiminen esimerkkien kautta on tärkeinpiä työkaluja joilla haluan tutustua uuteen subiin. Olen myös sen verran nörtti, että minulla on excel johon listataan ja pistetytetään kiinnostukset, toiveet ja rajat. Olen erittäin tarkka suostumuksesta ja suosin liikennevalosysteemiä turvasanoina.

Joulukuussa 2021 aloitin 0F-tilin. Julkaisen siellä ajatuksiani, kokemuksiani, kuviani ja videoitani. Teetän tehtäviä ja olen kuvannut esimerkiksi masturbointivideoita joista katsoja saattaa saada mahdollisuuden orgasmiin jos osaa seurata ohjeita hyvin, kuten kunnon subipojan kuuluu 😘 Rakastan myös siveysvöitä erityisen paljon 😉 Sissyt ovat myös lähellä sydäntäni ja koko skaala koodarisukista pitkälle vietyyn feminisointiin ja pakotettuun/kannustettuun bi-uteliaisuuteen sytyttää ❤️️ Tabut on mun juttu 😉 0F:n lisäksi aloitin dommetilien teon myös muihin somekanaviin. Tämä on iso muutos entiseen, sillä koskaan ennen en ole julkaissut kuvia tai ajatuksiani netissä, vaan kinkyily on aina tapahtunut "suljettujen ovien takana".

Seuraavaksi haluaisin kuulla sinusta ja mistä olet kiinnostunut ❤️️

Tilini löytyvät täältä: 
https://linktr.ee/DommeQueenHeather


Things I love: 

Tease and denial
Ruining orgasms
Chastity
Humiliation
Degradation
Sissy training
Strap-on and prostate play
Cuckolding
Encouraged (or forced) bi
Bondage
Worship
Voyeurism
Taboos in general
JOI
CEI

Welcome!

I thought that I should write some kind of introduction. We like to say that one picture is worth a thousand words, but in this case (and in BDSM in general) I always prefer words, examples, dialogue and good discussion skills in general. I value good discussion skills and I hope to get to know many sub men who are open and able to express their deepest fantasies. 

I'm a Finnish domme who loves submissive slaves, good boys and humble betas. I share my personal views on the BDSM lifestyle, chastity and much more rather than making verbal abuse videos. Feel free to share your deepest fantasies with me. I like to play games with you 😉
 

I am 32 years old and my biggest passion in femdom is the spiritual and psychological side of it. It's an amazing connection, trust and bond. As I love taboos, submissive men are my weakness😘
I'm very strict about consent and I use traffic light system as safe word policy. I'm kinda geeky so I also have an excel for those how I play with (face to face), where they need to score/specify their interests, limits, experiences etc.

In December 2021 I started my 0F account. I post pics, tasks, videos, thoughts, masturbation instructions and custom content. I post e.g. videos where I give good boys change to cum if they follow my instructions closely as they shoud 😘 I love chastity and sissy stuff from the whole range from thigh high socks to extreme feminization and pushing them towards bicuriosity ❤️️ I also started other social media accounts for my femdom stuff. It's kinda new to me since I have had it kept behind closed doors until now.

Now I'd like to hear about you and what are you into! ❤️️
 
Links to everything:

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.

Esittely / Introduction

Tervetuloa! (in English below) Ajattelin, että olisi hyvä kirjoittaa jonkunlainen esittelyteksti, sillä vaikka "yksi kuva kertoo enemmä...